Usko

Kristillinen usko on elämäni perusta.
Se ei ole erillinen osa-alue elämässäni, vaan näkökulma, josta käsin kohtaan ihmiset, teen päätöksiä ja kannan vastuuta.

Usko ei merkitse sitä, että kaikkiin kysymyksiin olisi yksinkertaiset vastaukset.
Mutta se antaa suunnan myös silloin, kun ratkaisut eivät ole helppoja.

Arjessa usko näkyy ennen kaikkea teoissa: pyrkimyksenä toimia rehellisesti, avoimesti ja toisia kunnioittaen.

Yksi Raamatun keskeisimmistä jakeista on Johanneksen evankeliumin kohta 3:16:

“Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.”

Tämä jae tiivistää kristinuskon ytimen.

Kristinuskon ytimessä on ajatus Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan – rakkaudesta, joka ei perustu ihmisen ansioihin vaan Jumalan omaan tahtoon rakastaa.

Jumalan rakkaus on lahja.
Kuten jokainen lahja, se voidaan ottaa vastaan – tai siitä voi kieltäytyä.

Jumalan rakkauden vastaanottaminen on vapaaehtoista.
Sen vastaanottaminen ei vaadi meiltä mitään.
Toisaalta siitä voi myös kieltäytyä, kuten muistakin lahjoista elämässä.

Uskossa ei ole kysymys toisten pakottamisesta tai painostamisesta.

Usko on kutsu.

Se on kutsu luottamukseen, anteeksiantoon ja uuteen alkuun.

Monelle ihmiselle usko merkitsee ennen kaikkea toivoa.
Minulle se on myös ankkuri – jotain pysyvää, johon voi nojata silloin kun elämä muuttuu tai epävarmuus kasvaa.

Usko ei rajoitu kirkkoon tai tiettyihin hetkiin.
Se näkyy tavassa kohdata ihmiset ja kantaa vastuuta.

Pyrin siihen, että usko näkyy arjessa:

• kunnioituksena toisia kohtaan
• rehellisyytenä päätöksissä
• anteeksiantona
• ja haluna aloittaa uudelleen

Usko ei tee ihmisestä täydellistä.
Mutta se antaa suunnan elää. Usko ei ole minulle teoria tai ajatus.
Se on suhde, joka kantaa arjessa